Koronapandemian iskiessä K-Citymarket halusi tehdä turvallisuuden ykkösasiakseen koko perheen ruokakauppana poikkeusolojen aikana. Mutta minkä roolin päivittäistavarakaupan ketju voi ottaa poikkeustilanteessa?
Ihmisiä ei haluttu ohjata sankoin joukoin ruokaostoksille, vaan tarvittiin poikkeavaan aikaan sopiva, brändille relevantti viesti. K-Citymarket haluaa olla asiakkaidensa ajan arvoinen ja tarjota näille apua arkeen. Siksipä K-Citymarketille sopivampi lähestyminen on tarjota hauskaa, kuluttajia itseään aktivoivaa sisältöä.
Kun käsienpesun tärkeys nousi ennennäkemättömäksi, vanhempien vastuu vahtia, kannustaa ja opettaa lapsiaan käsienpesuun veisi aina vain enemmän voimia. Käsienpesusta saisi siis muistuttaa ihan jatkuvasti, ja monessa perheessä se on tylsä velvollisuus.
Mutta kuinka kannustaa käsihygieniaan saarnaamatta ja ilman pelottelua?
K-Citymarket TARTTUI käsihygieniaan ketterästi sekä brändille uskollisesti:
hauskasti, lämpimästi ja perheet edellä.
hauskasti, lämpimästi ja perheet edellä.
Strateginen oivallus oli hyödyntää olemassa olevaa, lasten jo rakastamaa korvamatoa, Kalalaulua, ja näin jatkaa Kalalaulun perintöä. “Korvamatojatkumo” ei pelkästään auttaisi viestin perille menoa eli innostaisi ja aktivoisi lapsiperheitä pesemään kätensä, vaan samalla myös rakentaisi K-Citymarketin brändipersoonaa vastuullisena lapsiperheiden apurina.
Koska Kalalaulu oli jo lyönyt läpi suurelle yleisölle, etenkin lapsille, tuttu melodia yhdistettynä uudelleen animoituihin kaloihin ja sanoihin saisi lapset innostumaan kampanjasta.
katso CASE VIDEO:
Näin KALALAULUSTA syntyi Käsipesulaulu - tanssittava, käsienpesuun kannustava animaatio ja biisi, joTka muistuttiVAT lapsiperheitä käsihygienian tärkeydestä ILOITEN JA LAULAEN.
Käsipesulaulu sai parikseen helposti opeteltavan käsipesukoreografian, joka havainnollisti miltä tehokas käsienpesurutiini näyttää.
Kalalaulun sanat kokivat päivityksen -
ne muuttuivat käsihygieniaan kannustaviksi:
ne muuttuivat käsihygieniaan kannustaviksi:
Käsipesulaulu lyrics
Soinnut: C C/G F F/C G F
Kun ulkoa sä tulet
niin pese silloin kädet.
Kun lainakirjaa luet,
niin pese silloin kädet.
niin pese silloin kädet.
Kun lainakirjaa luet,
niin pese silloin kädet.
Pese silloin kädet,
kun likaa niissä näet.
kun likaa niissä näet.
Hyvä onkin muistaa tää seuraava säe.
Pese, pese, pese, pese, pese kätesi.
Pese, pese, pese, pese, pese kätesi.
Kun oot kaivanut nenää,
muttet tee sitä enää
etkä haluu viruksia sormiisi kerää.
Niin kädet veden alla,
hiero saippualla.
Kuivaa vielä kädet vaikka pa-pe-riin.
muttet tee sitä enää
etkä haluu viruksia sormiisi kerää.
Niin kädet veden alla,
hiero saippualla.
Kuivaa vielä kädet vaikka pa-pe-riin.
Pese, pese, pese, pese, pese kätesi.
Kädet kantsii pestä
tän ohjeen mukaan
pyydä vaikka koko perhe
pesulle mukaan.
Vettä ja hinkkaa,
saippuaa pintaan
kuivaa kädet papruun
älä housuun tai rintaan.
Mistä tulet, mitä luet, räkäsormin, kurapolvin, hiekkalaatikol tai kylil…
Pese kätesi!
tän ohjeen mukaan
pyydä vaikka koko perhe
pesulle mukaan.
Vettä ja hinkkaa,
saippuaa pintaan
kuivaa kädet papruun
älä housuun tai rintaan.
Mistä tulet, mitä luet, räkäsormin, kurapolvin, hiekkalaatikol tai kylil…
Pese kätesi!
Käsipesuanimaatio julkaistiin niin orgaanisesti kuin maksetusti K-Citymarketin ja K-Ruoka:n omilla some kanavilla (Facebook, Instagram, YouTube). Lisäksi maksetun median osalta kanavina toimivat Snapchat, Spotify, TV, ohjelmallinen sekä TikTok.
Mediastrategian ytimessä oli KUITENKIN SEN TikTok-soveltuvuus.
Tuttuihin biiseihin omien koreografioiden tekeminen on nuorelle yleisölle arkipäivää, mikä sopi mitä parhaiten juuri tämän tyylisen viestin levittämiseen - etenkin, kun Käsipesulaulusta tehtiin tanssittava TikTok haaste. Käsipesukoreografian ohjeet jaettiin TikTok vaikuttajien kanssa, jotka puolestaan haastoivat seuraajiaan toteuttamaan oman Käsipesukoreografiansa.
KÄSIPESULAULU EI JÄÄNYT PELKÄSTÄÄN TIKTOK ILMIÖKSI - SE SAI RAIKUVAN VASTAANOTON MYÖS MUISSA SOSIAALISEN MEDIAN KANAVISSA.
Kampanja SAI somessa AIKAAN RUNSAASTI positiivista asiakaspalautetta JA KULUTTAJAT ottivat UUDEN laulun ilolla vastaan.
KÄSIPESUlaulu AKTIVOI KULUTTAJia PESEMÄÄN NIIN KÄTENSÄ KUIN kannustamaan muitakin opettelemaan KÄSIPESUKOREoGRAfIAn.
TULOKSET
hasan & partners
Brink Helsinki Oy
K-Citymarket
Dagmar
Äänituotanto (Ville Granroth, Aki Ekqvist)